Terveisiä paskalandiasta.

On taas hetki vierähtäny siitä, että viimeksi kirjotin, näemmä. Eipä mulla oo ollu mistä kirjottaa. Sain työpaikan, oon käyny töissä, istunu kotona ja juonu edelleen joka viikko. Että joo, mun elämä on edelleen paskaa, kiitos vaan kysymästä.
Mulla ei oo ollu hirveesti aikaa nähä niitä paria kaveriakaan, jotka mulla on. Aina on joko että en jaksa, oon töissä tai on jotain muuta menoa jo. Nytki oon joulunajan töissä(mikä nyt ei tähän kaverihommaan liittyny, mutta on se perseestä). Äitihän on siis samassa työpaikassa ja sillä on joulu vappaana. Mutta mä oon töissä. Plääh.
Eikai mulla tässä muuta. Hyvät joulut vaan kaikille ja paskaa uutta vuotta(koska sitä se tulee olemaan).
Ps. Sairastuin perjantaina influenssaan. Sairastelen tätä paskaa tautia vieläki pois. Perkeleen perkele tän kans.

Sinulle, Rakkaani

Mä kirjotan tätä vihasena, loukkaantuneena, turhautuneena ja niin rikkinäisenä.
Mulla ei oo hajuakaan miks sä teit niinko teit, eikä mua kiinnosta enää. Mä haluan vaan päästä susta yli, jatkaa elämää. Silti mä kirjotan tän, ja hukutan huomenna itteni alkoholiin.
Sä taisit hävetä yhessäoloa mun kans. Ei sulla lukenu meijän suhteen aikana ikinä missään että varattu. Ja kyllä, oon kyylänny sun instagramia aina välillä -säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt sulla lukee siellä 'taken'. Jaa-a, ei tainnu satuttaakaan "ero"/välien rikkoutuminen tai miksi sitä sanois, niin paljo ko annoit ymmärtää. "Tuu käymään kerran ees.... Haluun nähä sut..." Tyyliin. Laitoit heti perään, tyyliin että "tai älä.. Se tekis olon vaan pahemmaks.." Ja vielä pyysit osotteen että laitat ne tavarat. Jaa. Tuosta ei oo ko se pari viikkoa. Oikeesti. Nyt sulla jo lukee 'taken'. Et tainnu ees haluta mua sinne loppujen lopuksi. Eikä se sua satuttanu. Miksei voi ikinä vaan sanoo suoraan? Oisit sanonu että sulla on jo uus, ettet halua mua sinne. Se ois satuttanu vähemmän. Mut hei, mä kiroon sut nyt helvetin syvimpään syöveriin. En siks että sulla on jo uus. Mä arvasin että se käy nopeesti. Mutta en uskonu että ihan näin nopeesti. Vaan siks ettet voinu sanoo suoraan että et halua mua sinne. Että et enää rakasta mua. Se oli kuitenki sun idea, se yhteen muuttaminen. Sinä sitä halusit. Vaikka se mun pitkäaikanen haave oli, ite olit varma että et halua päästää irti ihan näin helposti -päästit silti. Peruin opiskelupaikanki siks. Vaikka nyt kaduttaa, työttömänä on perseestä ilman mitään tekemistä(ja tällä tarkotan sitä että ei saa töitä ilman koulutusta ja istun vaan sisällä kaiken aikaa). Joten, suksi helvettiin.
Tähän sopii Mariskan Painu helvettiin -biisi, joten ole ystävällinen ja kuuntele se vielä tähän loppuun.
PS. MISSÄ NE TAVARAT?!

Mä kaipaan takas sun luo, sinne missä mun hyvä on.

Lähin kaverin kans maanantaina ajelemaan tänne Jyväskylään. Oon yöpyny siskon ja sen poikaystävän luona sillä aikaa ko kaveri on ollu koulussa ja asuntolassa. Kaveri tuli siks autolla koska pitää saaha tavaroita Kajaaniin, ko suorittaa loppuun tuon koulun pitkänä harjotteluna ja muuttaa kihlattusa(mun serkun) kanssa asumaan Kajaaniin. Reissu on ollu ihan jees, mutten mää oikeestaan jaksa katella noita kahta. Huomenna kuitenki kotia päin. En haluais. Koska pitää ehkä auttaa muutossa kaveria ja serkkua. Enkä mä jaksa kattoo niitten onnee. En mä tännekkää halua jäähä koska en jaksa kattoo noitten onnee. Perseestä kattoo onnellisia pareja sillon ko itellä menee päin helvettiä. Mä oon nii väsyny kaikkeen, ihan elämäänki. Suhteessa sen yhen kanssa ois hankala olla, mutta on tääki hankalaa olla ilman sitä... Mä en tiiä ennää että miten mun pitäis ajatella tästä tilanteesta. Mä en jaksakkaa enää ajatella. Mä en jaksa ajatella miehiä ylipäätään.
Mä oisin ottanu täällä ollessani tatuoinnin, mutta missään liikkeessä, mistä kävin kysymässä, ei ollu tällä viikolla vapaata. Ei sen verran, että olis voinu pienet tekstit mulle ranteisiin tehä. Vissiin aika täyteen buukattuja? :D Mun on pakko vissiin Kajaanissa ottaa, vaikken oo hirveesti hyvää Kajaanin liikkeistä kuullu. Mut ei oo menoo minnekkää isompaa paikkaa jossa ois hyviä liikkeitä, nii pakko tyytyä siihen mitä on. Ja toisaalta, son vaan tekstitatuointi, nii että jos se osaa sen ihoon hakata nii varmaan neki Kajaanin liikkeet riittäis. Eriasia jos olis joku muotokuva nii sitte olisin kyllä paljo tarkempi siitä missä ottaisin.
En muista oonko tästä kirjottanu, mutta mua vituttaa että on pakko hakia töitä, mennä työkokeiluun tai työkkärin valmennukseen. En jaksais. Haluaisin vaan istua kotona. Mullon ollu nii jaksamaton olo, eikä oikeen huvita mikään muu ko olon turruttaminen alkoholilla. Se ei oo hyvä, mutta sitä mun huvittais tehä. Toisaalta jos olisin töissä, mulla ei olis aikaa juua samalla tavalla, eikä kyllä välttämättä jaksamista. Se olis hyvä. Mut en jaksais mihkää töihin ko mitä oon kattonu nii sillä paikkakunnalla on vaa tyylii Solilla työnhaku sillee että ei tarte välttämättä olla koulutusta. Solilla on sitte tosi fyysistä ja raskasta työtä. Eipähän olis energiaa juua...

Alkoholisti

Mua vituttaa tää alkoholisti mikä musta on tullu. Oli tarkotus viettää selvä vkonloppu, mutta päädyin kuitenki kaljakauppaan. En muista millon viimeks ois ollu yhtä selvää viikkoa. Tai joo, kesäkuussa. Mut vaan siks koska no money.
Pelottaa että entäs sitten ko alkoholi ei enää auta... Mitäs mä sitte keksin... Olis hyvä rajottaa. Työttömänä se on hankalaa ko ei hirveesti tekemistä oo. Ehkä sitte ko on töitä tai meen työkkärin valmennukseen. Ehkä sit mun ei tarvii juua näin paljo... Ehkä.

Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa.

Mun piti muka kirjottaa jotain syvällistä, mutta unohuin tuijottamaan leffaa, ja se tekstiki unohtu samalla. Mä oon vaan niin sekasin. Mun elämä on sekasin. Mä en tiedä mitä mä haluan elämältä, enkä ees sitä minne mä haluan opiskelemaan. Mua vituttaa ja ärsyttää kaikki koko ajan, lähinnä siks että mä oon niin pirun vihanen itelleni päästäessäni tilanteen tähän. Elämä on sekasin. Tähän muuttojuttuunki olis kiva saada selvyys. Tietäis hakea tukia ja soittaa työkkärille ja hakkee töitä tai mennä siihen valmennukseen...
En ikinä suosittele kenellekkään opiskelupaikan perumista, ellei oo täysin varma siitä, mitä tekee sinä aikana ko ei opiskele.
Mua on turhauttanu ja vituttanu tää tilanne jo pitkään. Oon muutam kerran miettiny että jos vaan luovuttais, antais periksi ja päästäis irti kaikesta. Mutta sit mä oon todennu, etten mä voi tehä sitä. Moni ei mua jäis kaipaamaan, mutta mä en voi tehä niin äitin, siskojen ja iskän takia. Vaikka mikään ei oikein tunnu enää miltään, ja musta on tullu alkoholisti. Tarviisin oikeesti semmosen parhaan kaverin, jota bestikseksikin kutsutaan. Plussana olis jos sois naispuolinen, mutta ei mua haittais vaikka se olis jätkä. Tutustuminen olis helpompaa jos se olis jätkä, koska oon niitten kans tullu aina paremmin toimeen.

Mä en jaksa

Kuten otsikko sanoo: Mä en jaksa. Mä en jaksa mitään. Kaikki kyselee että mitä mä meinaan tehä nyt, että mihinkä muutan vai muutanko, meinasinko hommata töitä tai hakea kouluun. Mun tekis mieli huutaa niille kaikille että "Mä en vittu tiiä! Antakaa mun olla ja antakaa aikaa ajatella!". Ainaki opin sen, että varasuunnitelma kannattaa olla. En suunnittele enää mitään niin kovalla varmuuella, että jättäsin ajattelematta jotain toista mahollisuutta.
Kaverillekkin puhuin automatkalla tästä, että jos mä en nyt muuta mihkään, nii mitä mä teen. En varmaa melkeen puoleen vuoteen mitään. Töitä ei tästä kylästä löyvy jos ei oo ammattiin opiskellu tai jos ei oo niitä kuuluisia 'suhteita'. Ens kuun lopulla alkaa yhteishaku tammikuussa alkaviin opintoihin. Pittää vielä tässä kuukauven aikana keksiä, että mitä haluan opiskella. Ja varmaan seki auttais, jos tietäisin mitä kaikkia koulutuksia tammikuussa alkais ja missä... Sit keksis vielä että mihinkä päin sitä lähtis. Mun jaksaminen on aika vähissä.
Mutta mä kyllä nousen tästä pää pystyssä vielä, entistä vahvempana ja viisaampana.
Musta on alkanu tuntua että mun tutut on sellasia jotka ei uskalla ottaa riskejä, ees siis arkipäivästen asioitten suhteen -ostaa vaikka teetä jota ei oo maistanu- ja oon miettiny että miten mun ympärille on kerääntyny tämmösiä ihmisiä? Oon ite tyyliin heti kokeilemassa jotain teetä, joka kuulostaa hyvältä, tai vaikka -näin sivistyneesti sanottuna- olutta. Mää kaipaan sellasta kaveria jonka kanssa vois kokeilla uutta. Vaikka yks uus teemaku per viikko. Näkis kaveria teehetkee pitäessä ja sais jonku jonka kanssa jakaa sitä tunnetta -sitä ku hoksaat että se maistuu oikeesti hyvältä. Onneks viimesimpää uutta teemakua oli mun kanssa jakamassa isosisko. Todettiin kumpiki että hyvää oli. :)
Pitäis hommata kavereita. Tuntuu vaan hankalalle, nykyään ihmiset tuntuu kattovan kieroon jos menee tosta vaan juttelemaan(etkä kysy esim tietä). Eikä yksin oo kovin kiva käyäkkään missään. Perkelevittusaatana -enkä enää tiiä kuinka monesti oon sanonu tuon tässä lähiaikoina...
Missä välissä elämästä tuli näin helvetin hankalaa?

Aina ko asiat menee hyvin nii BOOM maailmankaikkeus naureskelee "ai menee vai?". No vittu, eipä mee enää! Mä en ennää jaksa mittään... En tiiä enää missä asusin, mitä tekisin vai tekisinkö mitään. Ouluun muutto vissiin sit peruuntu... Vaikka se oli ainut asia mitä oikeesti halusin. Mulla ei oo missään mitään eikä ketään. Minne voisin mennä ja mitä tehä? Mä en tiedä, enkä jaksa ajatellakkaa enää.
Tänään onNaisen ja Valden kihlajaiset. Kuten arvata saattaa, en oo oikeen juhlatuulella. Haluaisin olla ja maata koko pvän sängyssä... Mutta ei, pitää mennä juhliin, kerta tuli luvattua. Ja lähtä Naisen kans Jyväskylään. Jokseenkin -onneksi- voin Jyväskylässä sitte maata sängyssä nii paljo ko haluan...

Painajaiset

Mä nään koko ajan saman tyylisiä painajaisia. Saman tyylisillä meinaan, että niissä on koko ajan tietty henkilö, muuten uni vaan hiukan muuttuu. Tiiän, että nuo painajaiset saa alkunsa pelosta, mutta mä en silti halua nähä niitä enää! Ne on niin todellisia ja aina herätessäni huomaan ajattelevani "entä jos..." enkä mä halua ajatella niin!


Ja nyt kerranki, ko kirjotan, selvennetään teille missä mennään:
Sain opiskelupaikan, peruin sen, ajattelin hakea lisähaussa johonki koulutukseen mutten tienny mihin haluan. Nyt oon muuttamassa Ouluun takasi(ens vkonlopulla) ja mulla ei oikeestaan oo siellä mitään. Mulla ei oo koulupaikkaa eikä töitä, ei kavereita tai mitään tekemistä. On vaan pitkäaikanen haave joka vihdoin toteutuu: asunto Rakkaani kans.
Välillä huomaan miettiväni miks ees muutan. Siellä ei oo mulla mitään... Jos saan töitä nii sitte mulla on jotain tekemistä ees, muuten mä vaan istun siellä asunnolla enkä liiku ko kauppaan tai kirjastoon tai parvekkeelle tupakille... Mulla ei riitä usko siihen, että saisin kavereita sieltä. En saanu amiksen aikana, miten voisin saaha sillon ko en oo amiksessa? Mulle on turha puhua sillon, että mun pitäis nähä mun kavereita. No helvetti, ei mulla ole semmosia Oulussa! Mua pelottaa se, että miten helvetin yksinäinen mä tuun olemaan. Rakkaallani sentään on kavereita, hän näkee kavereitaan koulussa ja niitä jotka ei käy samaa koulua, hän näkee vapaa-ajalla. Entäs minä? Istun vaan neljän seinän sisällä yksin itkemässä yksinäisyyttäni...
Oon eläny aika paljolti nyt sossun kotona-asuvan tuella. Se ei oo paljon, mutta edes jonku verran.

Sekavaa, itseinhoa sisältävää päivitystä.

Kyllä,olen vielä elossa. Hain sossulta niitä tukia ja Kelaltaki, mutta kummaltaki tuli kielteinen päätös. Ollaan sitte persaukisia kesällä, ei oo kesätöitäkää mistä rahaa sais. Vitun vitun vittu saatana.
Mun on pakko myöntää, että muistelen menneitä liikaa. Käyn läpi tuhannetta kertaa samoja virheitä ja aina päädyn samaan lopputulokseen: "MIKSI HELVETISSÄ TEIN NOIN?!", itken ja vihaan itteäni hiukan enemmän. Huoh, pitäis lopettaa tuo muisteleminen... Vaikka menneessä on kaikki paremmin, on ystäviä ja oon ilonen. Nykyään ei oo ystäviä ja en oo niinkää ilonen... Ja monesti mietin niitä virheitä jotka pilas kaiken. Opiskelut, suhteen... Mä en voi muuttaa mennyttä, vaikka tahtoisinki. On vaan niin karu ajatus, etten näe mulle tärkeintä ihmistä, jota rakastan, ehkä enää koskaan... Vaikka mistäpä senkää tietää, mutta mun tuurilla käy just jotain sellasta, että se alkaa vihaamaan mua, tai ei muuten vaan halua enää nähä tai jutella, tai mikä pahinta... Löytää sen kenen kanssa sillä ois parempi suhe ko mun kans.... Viimesin vaihtoehto olis ehkä ihan hyväkin, sen ei tarviis jumittaa mussa...
Mun elämä on hullunmyllyä, viime vuonna helpotti ajatus, tieto siitä, että sitä voi nähä sitte syksyllä. Nyt en oo varma, näänkö enää ikinä. Pistää pienen ihmisen mielen aika sekasin. En todellakaan tiiä meenkö Taivalkoskelle mehtäkonepuolelle(otin paikan vastaan mutta en tiiä). En hakenu sitte lisähaussa mihkää.. 30. päivä mulla on etsivälle nuorisotyölle aika ja katotaan että keksittäiskö mitään mulle talveksi. Jos ei, meen ehkä opiskelemaan Taivalkoskelle tai töihin... Tuntuu vaa, että haluisin niin sinne sisustajapuolelle, koska en usko mun asiakaspalveluhenkisyyden riittävän tarjoilijapuolelle(oon niin saatanan ujo). Mutta lisähaussa ei ollu sisustuspuolta, nii että oispa pitäny hakea sillo yhteishaussa. Muuttoki on ihan kohta ja ahistaa ja stressaa... En tiiä mitä voin pakata valmiiks ja mitä en!
Vittu että mä oon sekasin. Ja masentunu. Ja vittuuntunu. Enkä mä oikeesti jaksa tätä paskaa... Mun elämä on liian hankalaa. Oisimpa keskittyny autopuolen opintoihin kunnolla niin olisin vuojen päästä välmistumassa ja olis varmaan se oma kultaki vielä...
Vittu, että mä vihaan itteeni.

Hetken vain

Hetken ajattelin, että kaikki on nyt hyvin. Mä oon tehny yhteishaun ja pääsen opiskelemaan, oon aika tyytyväinen mun elämään jne. Ihan pienen hetken vain... Mun päässä kuitenki kytee ajatus tarjoilija-koulutuksesta, siihen en ees hakenu.. Vaikka siitä sitten parin vuojen töitten jäläkeen voisin tavoitella sitä mitä nyt haluaisin niin kovasti: baarimestarin tutkintoa. Plääh, jos mä nyt sitte päätän hakee vielä kesäkuun täydentävässä/lisähaussa jonnekki tarjoilijapuolelle nii mänöö kaikki uusiks.
Masennus vaikuttaa päätöksentekoon, ja oon tullu siihen tulokseen, että jos en osaa päättää nii mä haen Vervelle kuntoutukseen. Kaikki on vaan niin helvetin sekasin. Mä haluaisin että mun elämä olis kunnossa, että mun pää olis kunnossa ja ihmissuhteet. Mutta ei. Ei niin ei...
Haluanko mä tavotella unelmaa, vai mennä sinne minne hain, tyytyä siihen, että todennäköisesti olisin työttömänä jonku aikaa, ja vaikka olisinki töissä, olis suhteellisen huono palkka...
Elämää hankaloittaa rahatilannekin: hain sossulta tukia, varmasti soitteleevat takasin, että "selitä tämä ja tämä". Ilmoittauduin työkkäriin, huomenna haen Kelalta (ehkä) tukia.
Masentaa ajatella sitä, että muilla on varaa juhlia päättärivkonloppua, mulla ei. Tai jos ei oo varaa, on kavereita. Masennus ja Yksinäisyys ovat ilkeitä kavereita, ne löytää sut, vaikka yrittäisit piiloutua.
Mihin vittuun ne mun kaverit hävis? Mihin hävis ne "luvatut" amiksessa saatavat ystävät?
Mä tunnen itteni huonoks ihmiseks. Oikeesti.
Mulla on taas niin pirun hankalaa. Ja yhä enemmän mä haluaisin vaan lähteä pois, jättää kaiken taakse ja vapauttaa itteni tästä elämästä. Mitä niin pahaa oon tehny edellisessä, että ansaitsen tän kaiken?
Terveisin masentunut minä.

"Melankolia, jota on kutsuttu monella eri nimellä, on kulkenut suvussani sukupolvien ajan, yhdessä surullisen morsiamensa, Alkoholismin, kanssa."

I should have said what you meant to me.

Oon käyny nää muistot ja itsesyytökset läpi jo tuhat kertaa, mutta siltiki jatkan vaa läpikäymistä. Mikään ei tuu koskaan olemaan enää niinko ennen, vaikka kuinka paljon toivoisin ja haluaisin ne ajat takas. Toki nää hetket, virheet ja kärsimykset, on kasvattanu ihmisenä. Siltikin mä vaan haluan ne ajat takas. Haluan sut takas.
Vaikka ei se oo mahollista, ei suhteella oo tulevaisuutta ilman luottamusta. Miten me voitais ikinä olla enää suhteessa, tai yhtään mitään...
Mä en tiedä miten päästä yli tästä, itken vaan itteni uneen joka helvetin ilta. En tiiä miten päästä yli susta, kaikista muistoista.
Mulla on muka aina kaikki hyvin, niin esitän päällepäin. Oikeesti haluaisin vaan jonku, joka kuuntelis mun huolet, joka tarjois olkapään mitä vasten itkee, eikä tuomitsis. Oon kiduttanu itteeni itsesyytöksillä yli kaks helvetin pitkää vuotta, eikä loppua näy. Mun vikahan tää kyllä onki.
Miks menin sotkemaan ja pilaamaan kaiken... Vaikka toisaalta tuntuu, etten osaa mitään muuta ko sotkee asioita..
Nään sut tossa sängyssä nukkumassa, vaikka sä et oo siinä. Kaipaan sua nyt jo niin helvetisti, että mitenkähän mä onnistun elämään ilman minkäänlaista kontaktia suhun..... Mun on varmaan vaan pakko tottua...

Luokkaretki

Käytiin ti-ke luokkaretkellä Vaasassa. Yövyttiin siellä "Tropiclandian hotellissa"(oikeestihan se hotelli ei kuulu samaan ketjuun ko Tropiclandia) sen ti-ke yön. Tiistaina aamusta lähettiin koululta, perille päästyä syötiin ja käytiin yritysvierailuilla ja saatiin shoppailla. Keskiviikkona oli aamusta yritysvierailu, lähtö Kokkolan ammattikouluun tutustumaan ja sieltä takas Ouluun.

Tiistai oli kyllä mahtava, sen jälkeen ko päästiin shoppailemaan ja tälleen. Eksyin sitte puolen tunnin matkan päähän muista kirpparia kiertämään. Pari tuntia mulla meni kunnolla katellessa siellä, jonka jälkeen suuntasin keskustaan syömään, ostamaan illaksi evästä ja sitte hotelliin. Voi että mun jalat oli maitohapoilla kaiken kävelyn jälkeen! Loppuillasta käveleminen tuntuki siltä että ois veitsenterillä astellu. Auts. Mutta reissu oli mahtava, kipeytyneistä jaloista huolimatta. Oli tosi kiva sää kävellä, eikä ainakaan tullu kylmä! :)

 OSTOKSIA

Pikkusiskolle farkkuliivi:)

Cocktailkirja(hankala löytää mistään halvalla) ja sit toi EAT PRAY LOVE

Tän ostin lähinnä äitille, mutta toistaseksi roikkuu kämpän keittiön seinällä.

Tämä aivan ihana huppari oli pakko saaha! :)

Mallia pitkä huppari, hyvä ens talveksi, koska vuori ja karvahuppu.

San Francisco-shottilasi

Smirnoff vodka-shottilasi. Ostin siks, koska kotona on toinen tämmönen!

Tuhkakuppi omaa kotia oottamaan

 selfie...

Selfie pitkän ja uuvuttavan päivän päätteeksi.

Maisemakuvia

Tästä laivasta piti saaha kuva, koska se oli vaa nii mahtavasti tehty tosta ravintola.

Kävin pääsykokeissa

Kävin sillon viime viikon perjantaina siellä pääsykokeissa Joensuussa. Ne oli tosiaan sisustusalan pääsykokeet, ja näin mun mielestä, mulla meni aikalailla päin persettä. Meillä piti tosiaan tehä pohjapiirustus ja siitä sitte kolmiulotteinen pienoismalli. Ei härreguud sentään, mä ensmäisen tunnin samoilin miettimässä että mistä ihimeen materiaalista mää teen ne tuolit ja pöyän ... Hups, taisin muuten unohtaa maton siitä mun työstä. No mut kuitenki, ei siellä ollu semmosia materiaaleja mistä oisin ite tehny ne. Monella oli paljon mun työtä hienompi, joten en usko omiin mahollisuuksiin päästä sinne opiskelemaan. No, saa nyt nähä. Voinhan mä sitte mennä sinne Taivalkoskelle.
Mulla ei sitte kiinnostus ja jaksaminen riittäny siihen että oisin menny tämän pvän pääsykokeisiin, joten oon Oulussa taas.

Ja seuraavaksi kuvia Joensuusta.

Matkahuollosta evästä!

Minä ja hotellihuone.

Tässä on se rakennus, jossa pääsykokeet oli.

TOP kohta loppu ja PÄÄSYKOKEET

Mulla on TOPpia vielä pari pvää. Tavallaan harmittaa se, että jouvun lähtemään. Kuitenki on tosi mukava ollu olla tuolla Vuokatin nuorisotalolla ja oon päässy tekemään kaikkee kivaa. Lisäksi mulla on ollu ihan huippukiva työporukka! :)
Oon siis ollu nuorisotalon puolella enemmän, mutta oon käyny myöskin iltin puolella. Oon oppinu paljon hyödyllisiä juttujaki!

Mulla on 8.5. ja 12.5. pääsykokeet. En tiiä vielä ees että meenkö mä sillon 12.5. oleviin pääsykokeisiin. Niihin pitäs ilmottautua 30.4. mennessä eli APUA!

Mun pitäis varata hotellihuone yheksi yöksi ja sitte päättää meenkö bussilla vai junalla Joensuuhun pääsykokeisiin(8.5.), mutten oo varma riittääkö mulla ees rahat! Pitää huomenna soittaa ja kysyä ryhmänohjaajalta että millon TOPin ruokaraha tulee. Jos ennen pääsykokeisiin menoa nii hyvä.. Jos ei nii fuck, en mäne ollenkaan.

YAD:in päihdetietouslappujen järjestelyä töissä.

Minä maalailemassa!

Lehtee maalailen...

Iloinen taiteilija! ;)

Selfie yökahvilavuorosta! :)

Vaihettiin sohvan paikkaa..

Kuvaa oleskelutilasta

Tähän puuhun rupesin lisäilemään oksia ja lehtiä..

Tällänen puusta tuli!

Puu sai kaveriksi vielä tekstiäki. :)

Yks nuokalla käyvistä tytöistä opetti mua tekemään silikonikuminrenkaista rannekorun.

Tässä onki sitte mun kokoelma, piti kotia ostaa näitä silikonisia renkaita ja tehä..

Ylemmän kuvan "musta" on oikeesti sinimusta:)

Ollu taas hiljaiseloa.

JJoo oon nyt siis pari viikkoo ollu TOPissa tossa Vuokatin nuorisotalolla. Aikalailla tehny semmosia 6h päiviä siellä, nuokan tai iltin puolella. Tai kummanki.
Mulla ei oikeen oo ollu mitä päivittää: loma oli ja meni, TOP alko, yhteishaku oli ja täytin 18. Ei oikeen muuta ees mistä mainita.
Hmh, ehkä mä kirjottelen taas joskus kohan on jotain mistä kirjottaa.

Synttäreitten kunniaksi äiti makso hiustenleikkuun.