Oon käyny nää muistot ja itsesyytökset läpi jo tuhat kertaa, mutta siltiki jatkan vaa läpikäymistä. Mikään ei tuu koskaan olemaan enää niinko ennen, vaikka kuinka paljon toivoisin ja haluaisin ne ajat takas. Toki nää hetket, virheet ja kärsimykset, on kasvattanu ihmisenä. Siltikin mä vaan haluan ne ajat takas. Haluan sut takas.
Vaikka ei se oo mahollista, ei suhteella oo tulevaisuutta ilman luottamusta. Miten me voitais ikinä olla enää suhteessa, tai yhtään mitään...
Mä en tiedä miten päästä yli tästä, itken vaan itteni uneen joka helvetin ilta. En tiiä miten päästä yli susta, kaikista muistoista.
Mulla on muka aina kaikki hyvin, niin esitän päällepäin. Oikeesti haluaisin vaan jonku, joka kuuntelis mun huolet, joka tarjois olkapään mitä vasten itkee, eikä tuomitsis. Oon kiduttanu itteeni itsesyytöksillä yli kaks helvetin pitkää vuotta, eikä loppua näy. Mun vikahan tää kyllä onki.
Miks menin sotkemaan ja pilaamaan kaiken... Vaikka toisaalta tuntuu, etten osaa mitään muuta ko sotkee asioita..
Nään sut tossa sängyssä nukkumassa, vaikka sä et oo siinä. Kaipaan sua nyt jo niin helvetisti, että mitenkähän mä onnistun elämään ilman minkäänlaista kontaktia suhun..... Mun on varmaan vaan pakko tottua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nakkaa kommentilla:)