Jätä mut rauhaan

Anteeks kaikki, että laitan tän tännekkin. Anteeks että puran tän näin julkisesti. Mutta tää exä on niin katkera meidän erosta, että sen takia mun pitää täältäkin poistaa anonyymien mahollisuus kommentoida. Sori vaan, mutten jaksa enää noita sen kommentteja koko ajan.

Muista, että sä lupasit jättää mut rauhaan kuhan vaan vastaan siihen kysymykseen! Mä vastasin siihen aikoja sitten. Toi sun käytös on piinaavaa.

Jätä mut rauhaan!

Sain susta tarpeeksi

Älä rakasta mua enää

Oo kiltti, jätä mut rauhaan nyt.

----------

Muuten mulla menee ihan hyvin. Ja nyt, ku en oo enää suhteessa tuon jätkän kanssa, mun on helpompi hengittää. Ei oo enää yltiömustasukkaista poikaystävää roikkumassa hihasta. Ei tarvii kuunnella sitä etten sais jutella jollekki jätkälle jonka kanssa ollaan hyvissä väleissä. Niin siis, oikeestaan mulla ei saanu olla jätkiä kavereina, paitsi jos ne oli sen kautta tullu kavereiksi. Tai jos ne oli suhteessa, eikä missään nimessä yrittäny iskee mua.

Mun on parempi olla ilman sitä! :)

Ainiin, pari serkkua Lohjalta tuli kuitenki uudeksivuodeksi. Jouluksi ei päässy mut kiva että uudeksivuodeksi. Tai siis no, tää nulikka ei hirveen mukava ikinä oo täällä ollessa, mutta pakko kestää. Se on kuitenki mun serkku. Kyllä se välillä osaa olla mukavaki, mutta enimmäkseen pistää vaa vituttaa.

Mä päätin olla täällä iskän luona kuitenki uudenvuoden, paha vaa että ensmäinen päivä jouvun lähtemään Ouluun kuitenki. Toisaalta, nään ehkä yhtä kaveria sitte ensmäinen päivä. Että jos suunnitelmat menee oikein nii JEIJ! Ei ollakkaa nähty taas muutamaan kuukauteen. :)

Kyllä, tykkään käyttää löysiä huppareita:3

Joululahja!

This is me:)

Kyllä, tuo muija tuossa kuvassa on minä. Tosin kuva on otettu sen jälkeen ku kaveri meikkas, mutta se ei meinaa mitään. Kuitenki mahollisimman vähän meikkiä... Ja seki oli vaa huvikseen. Enkä siis normaalisti meikkaa ollenkaa.

Tää on siis mun joululahja teille, rakkaat lukijat, kuka minä olen-tyyppinen postaus. :)

Nimi on tosiaan Sara ja olen syntyny vuonna -97. Juuret on Kainuussa, Sotkamossa, mutta muutin Ouluun päin opiskelujen takia ja asun solukämpässä. Kavereita tulee aina mitä ihmeellisintä kautta, jokseenkin niistä suurin osa on jätkiä. Tosin, jos yhellä sanalla pitää sanoo nii poikatyttö. En tosin vannois että se riittää, itteesä on aika hankala mennä kuvailemaan.
En oikeestaan jaksa keksiä enempää mitä kirjottaisin itestäni, mutta kysykää jos tulee jotain mieleen. :)

Ps. Tutustuin hiljattain yhteen aivan ihanan oloseen jätkään. Aika näyttää että onko se niin ihana ja mukava. :3

Random nro.2

Ensinnäkin, päivä alko tosi huonosti. Oli ihan hirvee olla, eikä mikää kiinnostanu. Oisin vaa halunnu kömpiä takas kämpille, rypeä masennuksessa ja itkeä. Mutta toisaalta, pienetkin asiat voi tehdä päivästä paremman. Esimerkiksi Timi Lexikonin Perhosefekti, tai yksi kommentti lukijalta. Tässä vaiheessa kummatkin, ja myöskin Miss Ruki Verin 3 päivää sitten kirjoittama postaus Diggaa sinäkin itseäsi! blogissa Pin the Fuck Ups. Tuo postaus antaa kyllä mietittävää, ehkä se on ihan hyväkin. Loppujen lopuksi, kuinka tyytyväinen minä olen itseeni? En yhtään, en ole tainnut ikinä ollakkaan. Ehkä nyt olisi korkea aika tehdä asialle jotain?

Entä poika/tyttöystäväksesi: tyypin, joka kyttää hulluna omia ja sinun suupaloja ja juoksee jokaisen suklaakonvehdin jälkeen tunnin lenkin, vai vähän pyöreän mutta rennon ja mukavan kaverin?

Tosiaan, olen ehdottomasti jälkimmäinen. :) Mutta siltikin sanoisin, ettei vähän pyöreä riitä. Mutta toisaalta, sekin riippuu kuka katsoo. Kauneus on katsojan silmissä! Eikö se näin mene?
Onneksi kohdalleni on sattunut sellasia ihmisiä, joille kelpaan ystäväksi tällasena.

Asiasta toiseen, tämän viikon jälkeen alkaa joululoma. Meillä se tosin loppuu jo 2. päivä, mutta ei voi mitään. On se aika perseestä, tosin. Heti kunhan pääsen takas kotiin, pitäis jaksaa paketoida muutama lahja... Ja lähtee iskän luokse jossain välissä, ajattelin viettää joulua siellä. Eikä mulla ole suunnitelmia uudeksivuodeksi, joten pitäis varmaan keksiä jotain? En tosin jaksais olla kotona, tietää että istuu vaan koneella ilman seuraa... Mitä sitä vois keksiä? Huvittais olla kavereitten kanssa, mutta keitten kavereitten? Niitäki ku on niin vähän ja niillä omat kaverit, keitten kanssa viettäävät uudenvuoden. Yks kaveri tosin ehotti, että oisin lähteny sen kanssa viettämään. Mutta tiiän että sitten menee siihen, että paikan päälle tulee sen kavereita, enkä tunne niistä ketään. Tutustuminen ei oo ongelma, mutta vähän kyllä ärsyttää: ne kaikki sen kaverit on mua vanhempia ja sitä mun kaveria vanhempia. Ku tää kaveriki on mua vanhempi...
Ehkä mä vaan istun yksin ja kattelen leffoja. Tosin joudun sulkemaan puhelimenki, ettei tarte kuunnella sitä kuinka kivaa muilla on ja missä ne on jne. Mutta ei olis uus juttu, enkä pahemmin välitä.
Jotenki vaan tuntuu että ehkä olis fiksua hommata kavereita, mutta miten hommaa jos ei harrasta mitään? Ei kehtais tuosta vaan koulussa mennä juttelemaan, pitäisivät mua ihan tyhmänä kuitenki. Olis yks kaveri nii vois sen kautta tutustua ihmisiin, mutta ei. Tosin tiesin mitä on tulossa, ku lähin muualle opiskelemaan. Paikkakunnalle, josta en tunne ketään. Mutta kaikki sano että saisin helposti kavereita, joten totesin että kaipa se on niin. Noh, jospa sitä jossain välissä ees jotenki tulis niitä kavereita. Tällä menolla en tosin usko, että niin käy. Toki voi mennä jonkun aikaa(mun tuurilla semmoset 1-2 vuotta vielä) että niitä kavereita saa.

Jospa jätän nää kusipäät ihan omaan arvoonsa ja lähen tästä tupakille. :)

Se tunne jolla ei ole nimeä.

Mulla vaan on ihan hirvee olo. Tuntuu että pää räjähtää, enkä mä kestä tätä sydäntä kalvavaa yksinäisyyttä. Mä en voi sille mitään, että musta tuntuu tältä.
Koulussaki kävin tällä viikolla, mutta kouluun herääminen tekee rankkaa. Mulle on jo saavutus jaksaa herätä päivästä toiseen. Mä vaan yritän sinnitellä, vaikka tuntuu että se ei auta.
Miten jaksan käyä koulussa, ku siellä ei oo mulle edes kavereita? Ainut kaveri uhkasi että lopettaa koulun ja uskon että oli tosissaan. Arvatkaa kuinka masentavia päivät voi olla ilman yhtäkään kaveria.
Ainut ilo on se että soittelen päivän aikana niille kavereille, joiden tiiän vastaavan. Vapaa-ajalla mulla on vaan yks ihminen jonka luona voin vierailla. Tulis ees joku, joka välittäis. Miksei voi tapahtua niinku leffoissa: ihmiset tulee loppujen lopuksi juttelemaan, jos oot aina yksin...
Ei, ajat ei helpottunu kuhan menin amikseen. Tuntuu että mulle vittuillaan jos jutellaan, tai sitte on muute vaa että kerrotaa missä meillä on tunti tai jotaki muuta... Ei, en saanu melkeen heti kavereita. Mulle valehdeltiin että ajat muka helpottais. Ei ainakaan mun kohalla.
Tuntuu etten vaa enää oikeesti jaksais. En tiiä mikä auttais tähän oloon, ku tuntuu ettei mikään kiinnosta eikä vaan jaksa. Tuntuu ettei ketään kiinnosta minä ja mun tunteet, se mitä mulle kuuluu.
Erosin muuten poikaystävästäni.