Kirjotin tän tässä yks yö enkä oo saanu aikaseks lisäillä sitä tänne joten teen sen nyt.
Makaan pari tuntia sängyssä unta ootellen. Pyörin ja pyörin, eikä uni tuu. Päässä on liikaa ajatuksia. Perheasioita, kouluun liittyviä, muhun liittyviä. Entä jos pää ei kestä käyä autopuolta loppuun -taas? Mitä jos en saa taas kavereita? Mitä jos pimahan täysin ennen valmistumista? En halua pimahtaa. Olis kiva saada tutkinto(nimim. Ei yhtäkään tutkintoa). Mikä mussa on vikana? ennen ihmiset tuli juttelemaan mulle, ja mä menin ihmisille. Missä vaiheessa mun päässä oikeesti napsahti niin että mä PELKÄÄN mennä juttelemaan ensin? Tai mikä mun olemuksessa on niin erilaista ettei kukkaan tuu juttelemaan? Entä jos menneisyys toistaa itseään: Samat asiat toistuu ja lopetan taas koulun? Mua pelottaa. Ihan oikeesti pelottaa. Mun pitäis mennä puhumaan sinne kuraattorille mutta siitei oo vielä kuulunu -vaikka laitoin paperiin että haluaisin käyä keskustelemassa sen kans. Otin sentään yhteyttä etsivän nuorisotyön työntekijään täällä ja kävin sen kans puhumassa viime viikolla. Jospa sen kautta vois tutustua edes joihinki henkilöihin. Mä mietin tässä ettei mulla oikeen oo ketään kelle näistä ajatuksista voin puhua, koska ei kukaan ymmärrä. Pakko on olla joku joka ymmärtää, muttei näistä ketä tunnen. Tai sit oon vaa vainoharhanen. Enkä uskalla luottaa ihmisiin kertoakseni niille asioita. Miks mua on satutettu ja lyöty niin paljon että oon nykyään tämmönen juoppo ihmisraunio... Mun tulevaisuus on ihan helvetin synkkä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nakkaa kommentilla:)