tiistai 28. tammikuuta 2014

Garden state ja muuta pientä

Päätin sitte tänään koulusta tullessani käyä kaupassa.. Ruokaahan sitä lähettiin ostamaan mutta tuli ostettua siihen herkkujaki. Siis noh, ensinnäki mun piti käyä ostamassa vaan jauheliha, mutta sieltä lähtiki Boströmin mangoleivos-paketti, keksejä ja pari roiskeläppää(mikropitsaa siis). Että hups, mitenkäs tässä näin kävi... Niin ja tuossa kuvassa mulla on käytössä siskon entinen Nokia 500 ja harmittaa että on, nimittäin ei varmasti olis jos tämän kuun alussa ei olis mun ihana Nokia x2-00 tehny tenät. Se vaan näppäimistön keskirivi lakkasi toimimasta sim-kortin kanssa(kyllä, toimii aivan mainiosti ilman sim-korttia)... Ei voi mitään, nyt sitten ootellaan että saa uuen puhelimen. Tai ehkä mä pidän ton. En tiiä.
Mangoleivos, kahvimotti ja tietokone. :3
Taustalla näkyvä elokuva on Garden state.
Tosiaan, katoinki sitten tuon Garden state tänään. Ostin sen ehkä puol vuotta sitten mutten oo saanu katotuksi tota... HUPS. Se vaan aina jotenki jäi. Mutta onneksi sain katottua, oli nimittäi tosi hyvä!
Mä en nyt oikeestaan jaksa kirjottaa tästä leffasta, muuta ko sen verran että siis idea: Andrew Largeman(päähenkilö) lopettaa lääkkeidensyönnin, hänen äitinsä kuolee jonka seurauksena hän lähtee kotiin. Andrew tapaa Sam-nimisen naisen joka saa Andrew'n tuntemaan edes jotain. Lääkkeitten takia nimittäin Andrew ei ole tuntenut oikeen mitään tunteita, on vain ollut turta monta vuotta. Ei edes itkenyt äitin hautajaisissa, vaikka yritti. Andrew rakastuu Samiin loppujen lopuksi -mikä tosin oli varmaan arvattavissa.
Musta tää oli jotenki niin huvittava, että oli pakko kuvata! Laatu on vähän perseestä, mutta uskon et jokainen kuitenki näkee mikä siinä oli huvittavaa.. Ihan mukavastihan tuolla nuita kunniakirjoja(??) on seinällä... :)
Andrew:
Tiedätkö sen hetken, kun tajuaa, että talo, jossa varttui, ei olekaan enää oma koti? Vaikka onkin paikka, jossa voi pitää kamojansa, ajatus kodista on poissa. 
Sam:
Minä tunnen vielä oloni kotoisaksi kotona. 
Andrew:
Huomaat vielä. Kun muutat pois, niin vain käy. Eräänä päivänä se on poissa. Ja tuntuu siltä kuin sitä ei ikinä saisi takaisin. Kuin olisi koti-ikävä paikkaan, jota ei ole. Tai ehkä se on kuin aikuistumisriitti? Sitä tunnetta ei koe enää, ennen kuin luo itselleen uuden ajatuksen kodista. Lapsilleen, perustamalleen perheelle. Se on kuin jonkinlainen sykli. En tiedä, ikävöin sitä ajatusta.
Tässä tilanteessa on pakko myöntää, että mä ainakin tiiän sen hetken... Vaikka aina sanonki, että oon kotiin menossa, nii tuntuu siltikin ettei se oo enää koti. Sotkamo on mulle koti, muttei erityisesti mikään talo siellä. Kuulostaa sekavalta, eikö? 

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kauan kaivannu

Sain jotain kauan kaipaamaani takas ja ois nii paljo mitä haluisin kertoo enkä tiiä mistä alottaa. Tuntuu ihan epätodellista puhuakkaa tälle henkilölle puhelimessa, enkä voi sanoo mitä ajattelen siitä(se kysy) ku tunteet tuntuu heittävän kärrynpyörää. On nii epätodellinen olo.
Mutta tää tunne on jotenki mahtava.
Tosin, enhän mä tätä henkilöö ikinä varsinaisesti menettäny. Mutta meistä riippumattomista syistä ei vaan voitu jutella..
Mun piti jo aikasemmi viikolla tehä postaus, sillon ku kävin Cafe Krudassa, eli vissiin maanantaina. Mutten sitte jaksanukkaa.
Mutta tosiaan, jos käytte Oulussa ja haluatte kahville nii suosittelen Cafe Krudaa! :) Aivan mahtavat erikoiskahvit, eikä hinnalla oo pilattu. Ja Kofeiinikomppaniasta voit ostaa lähtiessäs teetä tai makukahvia mukaan, tai muita Fairtrade- ja luomutuotteita. Niin tosiaan, raakasuklaa on aika jännä asia.. ;)
Cafe breve. Ehkä parasta kahvia mitä oon maistanu! :3
Tosiaan toi kuppi on isompi miltä se näyttää tossa kuvassa. Mutta ei voi mitää, tuli vaa tommonen kuva. Oli muute sillo harvinaisen hyvä päivä, vaikka koulusta tullessani istuin siinä bussissa renkaan päällä olevan pömpelin päällä... Puudutin persettäni siinä. Oli kummallisen täysi bussi sillon... Mutta joo, päätin sitte hemmotella itteeni ja käyä kahvilla:)
En saanu otettua kuvaa sillonku oli se kuvio. Nehän tekee tohon aina jonkinlaisen kuvion. Unohin ottaa, joten otin silleen että kuppi on puolillaan.

Toivottavasti tää kelpaa! :) Tuntu että ihan pakko jakaa tää hyvä olo teijän kanssa, ku pitkästä aikaa on näin mukava olo. Oli nii lyhyt vaa että oli pakko laittaa perään toi Cafe Kruda.

torstai 16. tammikuuta 2014

Kuka ottaa vastuun jos mun pää hajoo?

Otsikosta voi päätellä jo noin puolet.
Ärsyttää, mietityttää, ottaa päähän. Mitään muuta taas tapahdukaan mun pään sisällä.

Koulu. Sehän se.
Huominen päivä, oliko se nyt etänä vai ei. Periaatteessa joo, mutta opettajat aiko siltiki pitää ne tunnit tai jotain.. En tajunnu täysin, muttei ollu vissiin pakko mennä. Niin ymmärsin. En tiiä tuleeko poissaoloja.

Poissaolot.
Kursseja menee uusiksi, ainaki englanti, vai olikohan taide ja kulttuuri... Varmaan äidinkielikin. Liikaa poissaoloja. Jos tuet lakkaa, loppuu koulunkäynti.

Tulevat poissaolot.
Siis ainakin nää: sossumiitti ja lääkäri. Kumpiki sillon ku on äidinkieltä. Tiistaina tehtäis referaatti. Sillon sossumiitti. Kahen viikon päästä koe keskiviikkona. Sillon lääkäri. Ja kuraattorilla käynneistäki tulee poissaoloja. Vituttaa.

Ongelmia pysyä hereillä tunneilla. En voi sille mitään. En täydenkuun aikaan. Ei melatoniini auta. Ei ainakaan tunnu siltä.



perjantai 10. tammikuuta 2014

Sydän sykkii tulta

Miten on mahollista, että mulla on koko ajan tunne että mun pitäis uskaltaa mennä juttelemaan ihmisille? Ehkä siks, koska se on totta?
Muttei mulla vaan rohkeus riitä. :(

Masentuneet manaa ja hyvinvoivat halveksii.

Huonoja uutisia: viiltely + polttomerkit on back.
Musta vaan tuntuu ettei mikään taaskaan onnistu. Että oon koko ajan vaan niin down, etten itekkään tajua mitä voisin tehä asialle. Joo kyllä, vaikka käynkin nykyään kuraattorilla.
Ajatuksiakaan en voi tarkemmin kirjottaa, ne vaan lentää enkä saa otetta niistä. Ne hajoo palasiks ja hetken päästä niistä kaikista palasista muodostuu jokin uus ajatus.

Ei mikään mua kosketa, ei edes taivas mustana.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Hellou kaikille. Vuosi vaihtui ja kävin koulussa, Ouluun päästyäni kaverin luo yöksi ja sinä yönä meni välit yhen toisen kaverin kanssa. Jos se ikinä oli ees mun kaveri silleen kunnolla. Torstaina koulusta päästessäni kävin vielä siellä kaverin luona nopiaan, ku vein sille ruokaa ja muutenki hetken istumassa ja juttelemassa. Seuraavaks pitiki jo mennä asemalle, että majotan yhen kaverijätkän(siis jos kuulostaa teistä tyhmältä nii lukekaa kaveripojan). Se tuli mun kämpille yöks ja seuraavana aamuna se lähti. En tosiaankaan tiiä miten uskalsin sen jättää sinne kämppään yksinään! Se on tosi useesti ottanu mun tavaroita yläasteella, eikä kaikkia oo antanu ees takas. Että neki tavarat hävis vaan jonnekki maailman tuuliin.
Mun vkonloppu on menny kotona istuessa, ja huomenna pitäis lähtee takas kämpille. Aattelin että pirauttelen viikolla Tiksulle, että josko vois näkyillä ja antaisin sille sen joululahjan. Se muuten jää lojumaan sinne kämpille, enkä sitte loppujen lopuks ikinä muista antaa sitä. Sitte tuleeki fiilis "mitähän mä nyt sitte tällä teen?" ja se joko A) jää lojumaan hyllylle  b) annetaan jollekki muulle  c)syyään ite ne suklaat ja loppu lahjasta käytetään ite. Noh, saa nyt nähä.
En tiiä muuta mitä kirjottasin, enkä jaksa ajatella.
Mun tän pvän asusta huomaa tuon hopparityylin:)
Kossupullo ois ihan jees.

Jotenki taas vaan masentaa..